perjantai 4. maaliskuuta 2016

HEPPATYTÖN ONNENPÄIVÄ

Äidin toive oli hiihto jäällä ja poikien päästä mahdollisimman isoon rinteeseen. Heppatytön onnenpäivä oli nimeltään torstai. Silloin oli heti aamusta vielä yksi aika issikkaratsastukselle vapaana ja sehän me naapurin mökkiläisten kanssa varattiin heti silloin tuloiltana. Pikkupakkasta ja niin kirkas auringonpaiste, että kuljettiin silmät sirrillään. Äidit joutuikin yllättäen talutushommiin, mutta siitäkin selvittiin. Etenkin kun kuopus huokui itseluottamusta, ihan syystäkin. Koko maastoratsastuksen meni lopulta itsekseen ja äiti sai keskittyä kuvaamiseen. Hieno suoritus!


Perheen miesväki on kolunut ahkerasti noita takana näkyviä rinteitä. 
Ja niitä rinteitä, jotka ei kuvaan mahdu. Kuopuskin on ollut rinteessä kahdesti.



Luka, Prinssi ja Brimar. Prinsessoja oli kolme. Kaikilla ratsastuskokemusta vähänlaisesti, mutta intoa sitäkin enemmän. Ensin pääsivät hevosen harjaushommiin ja seuraamaan satulointia. Sitten 45 minuutin kierros kauniissa maisemissa. Lopulta vielä lämpimät mehut ja piparit sekä kierros Tahkofarmin navetassa. Oikein onnistunut aamupäivä niin tyttöjen kuin heidän äitiensä mielestä. Laitan farmin kuvat myöhemmin.



Kuopuksen mielestä ilman taluttajaa oli helpompaa, 
kun silloin Luka ymmärsi totella vain häntä:).



Ystäväperheellä on siis mökki täällä Tahkolla, tai oikeammin kaksi mökkiä heidän suvullaan. Kerran olemme aikaisemminkin päässeet tänne heidän kanssaan lomailemaan. Silloin oli kesä ja lapset aika lailla pienempiä. Käytiin testaamassa TahkoSpan lämpimät uima-altaat ja eläinpiha. Uitiin siinä järvessä, jonka päällä on nyt hiihdetty urakalla. (Eilen saatiin esikoisen kanssa vielä itsemme liikkeelle muiden suunnatessa iltamäkeen. Jäätiin mäen alla kyydistä ja hiihdettiin takaisin mökille. Tunnin lenkki siitä tuli, ei hullumpaa.) Talvinen Tahko on ollut myös melkoinen elämys. Sopivasti toimintaa ja iltaisin kuulumisten vaihtoa ajan kanssa.






Tänään on sitten esikoisen toiveiden vuoro. Joko arvaatte mitä hän haluaa? No, ostoksille tietenkin. Tipautamme siis kohta perheen miehet taas rinteen juurelle ja ajamme tyttöporukalla Kuopioon. Äidin ohjelmassa on RIISA ja tyttöjen (ja tietysti äidinkin) ohjelmassa MATKUS. Huomenna on sitten aika palailla kotiin ja aloittaa laskeutuminen arkeen. 

13 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Onpas teillä hienot maisemat ja mikä sää!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana loma teillä. Mukavasti näyttää jokaiselle löytyvän mielekästä tekemistä. Meidän kuopus haaveilee myös ratsastamisesta. Heppakirjat ovat tehneet tehtävänsä :)
Minulle kelpaisi hiihtoladut ja sauna sen jälkeen. Se haave saa viedä odottaa.

Nauttikaa ja palatkaa turvallisesti kotiin!
H-M

Petra kirjoitti...

Niin ihania nama Tahko-postaukset. Nuorena vietin siella useita vkonloppuja, silloin lasketeltiin koko perheen voimin ja paikka oli sopivan matkan paassa E-Suomestakin. Ihanat talviset ja aurinkoiset kelit teilla.

Lisay kirjoitti...

Upeat kelit ja maisemat teilla!
Tuolla Tahkolla on nuorena tullut kaytya nuorten laskettelumatkoilla muutaman kerran.
Muistaakseni oltiin jossain saaressa jonkun srk:n leirikeskuksessa yota.Kuljettajamme ajoi sinne jaata pitkin bussilla ja muistan,kun jaa painui altamme bussin ohitettu meidat kavelijat...

sannabanana kirjoitti...

Oijoi kuinka kaunista! Nyt mäkin sain matkaideoita, jos uskalletaan sinnepäin talviaikaan :)

Eeviregina kirjoitti...

Onpa teillä ollut upea loma! Nyt saatte yllin kyllin nauttia Suomen talvesta ja talviharrastuksista!
Minä en tykkää juuri mistään talven urheilusta, mutta viime talvena tuli siskon pojan kanssa käytyä Syötteellä. Ja kokeilin jopa hiihtoa vuosien tauon jälkeen.
Tuolla Riisassa olen joskus käynyt, olimme opistosta luokkaretkellä ja kävimme katsomassa tekstiilit. Eipä taida PikkuPietarin torikuja olla auki näin talvella, sekin olisi kiva käyntikohde.

A kirjoitti...

Varmaan ihana loma perheellenne, kiitos Mine!♥♥♥

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanan näköistä talvilomailua kunkin makuun ja kaunis sää-mitäpä sitä lomalla muuta toivoisi!
Huomasin, että kirjoittelen näemmä nykyään Carolana;) johtuu näemmä siitä kun suunnittelen bloggaavani jossakin vaiheessa ja siellä olen Carolana, Kirsi täällä siis toivottelee mukavaa loman jatkoa ja viikonloppuja;)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Säät on suosineet. Tänään oli päivä pilvessä, mutta ei haitannut sekään. Miesväki veti kuusi tuntia rinteessä, eli sen ajan jonka me naiset käytimme Kuopioon ja takaisin ajoon ja kauppojen kiertelyyn.

H-M: Sitä minä olen nyt saanut harrastaa. Tänään en taida enää jaksaa. Sen verran on jotkut normaalisti käyttämättä olevat lihakset joutuneet töihin, että jaloissa hieman kolottaa.

Petra: Minun lapsuuden perheessäni ei tällaisia lomia harrastettu. Siksi en kai ole itsekään kaivannut laskettelukeskuksiin. Mies taas nuorena teki kavereiden kanssa laskettelu-reissuja, joten hänelle on ollut luontevaa lähteä rinteeseen lasten kanssa. Jouluna pojat esittivät toiveen päästä oikeaan laskettelukeskukseen, joten olen iloinen, että se toive on nyt toteutettu.Kotkan lähistöllä oleva Uuperi on ollut hyvä paikka harjoitella, mutta onhan se aika pieni nyppylä näihin mäkiin nähden.

Lisay: Jääparkkiin mekin olemme autolla huristelleet. En ainakaan huomannut sen notkuvan, mutta kevään edetessä saattaisi hyvinkin notkahdella. Kotkan nuorisotoimi teki matkan Tahkolle, mutta vielä ei ole tullut tuttuja vastaan.

sannabanana: Täällä on kaunista ja toinen joka varmasti täällä etelämmässä näkemisen arvoinen paikka on Koli. Sitä jouluna katseltiin, mutta silloin ei ollut lunta ja se suunnitelma jäi. Ehkä joskus vielä sinnekin pääsemme.

Eeviregina: Kuopio vaikutti kivalle kaupungille. Pikku Pietarin torikujan näin ohi ajaessani. Kiinni oli ovet. Riisaan sen sijaan pääsin ja olinkin siellä kaksin jonkun ortodoksipapin kanssa.

Aili: Ihana loma on ollut. Kiitos vaan kaikille asiaa auttaville.

Kirsi-Carola: Säät pysyi hyvänä riittävän kauan. Toivottavasti huomenna on vielä suht'hyvät ajokelit, että päästään vielä kotiinkin.

Leena Lumi kirjoitti...

Ratsastus nollaa pään niin nuorilta kuin aikuisilta. Aloitin 10 -vuotiaana ja ratsstin kauan. Sitten kun siirryin isosta ponista jättimäiseen hannoverilaiseen sattui jotain ja pidin pitkän paussin. Nyt sitten issikat..

Kiva, jos teidän tytöt löytävät tuon lajin, sillä sitten he elävät sitä vielä murkkuikäisenäkin ja pääset helpommalla:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Olemme jarutelleet heppailua, koska kuopuksella on jo jumppa kaksi-neljä kertaa viikossa. Tallille on myös sen verran matkaa, että ei itse vielä siitä selviä. Mutta silloin tällöin viedään ja nyt oli tietysti hänelle iso juttu tämä ilman talutusta ratsastus.

Hurmioitunut kirjoitti...

Todella kaunis päivä sattui, aurinkoa ja valoa. Upeita kuvia! Itse vähän pelkään hevosia, mutta tuollaiset pienet ja karvaiset ei ole niin pelottavia. :P

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Olen niin kiitollinen ja onnellinen jokaisesta valoisasta hetkestä. Aamujen valaistuminen on antanut lisäenergiaa. Hiihtoloma oli oikeaa valohoitoa. Minäkin suhtaudun hevosiin kunnioittavasti:).